perjantai 20. helmikuuta 2009

Lomalle lomps ja kommentteja YouTubeen!

Hiihtoloma alkoi, jee! Projektimme tuotokset ovat kaikki lopulta julkistettuna blogissa. Tänään julkaisin videoinserttimme YouTubessa ja näin viimeinenkin osanen on on koko maailman arvioitavissa.

Oppilaiden tällä viikolla blogeihinsa kirjoittamat tunnelmat projektista olivat kaikki varsin positiivisia. Myös oppilaiden kotoa tulleet palautteet projektista ja tuotoksistamme ovat olleet rohkaisevia ja tänään palauttamani maantiedon kokeetkin sujuivat hyvin, eli oppimista tapahtui toivotulla tavalla myös maantiedon osalta ;-)

Mukavaa lomaa kaikille blogin lukijoille, käyhän kurkkaamassa ja arvioimassa myös videomme YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=sFIvjQfhcKA

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Miltä nyt tuntuu?

Hyvältä. Helpottuneelta. Iloiselta. Haikealta. Ylpeältä.

Ainakin kaikkia edellisiä tuntemuksia herää, kun miettii mennyttä kuukautta. Projekti käynnistettiin pikahälytyksellä, mutta pääsimme pitkälle. Toki mieleen nousee Curre Lindströmin lentävä lause "liten bättre", eli ainahan jää varaa parantaa, mutta ensimmäinen kerta ei voi tuottaa "täydellistä" lopputulosta.

Opiskelutapa tuntui mielekkäältä ja motivoivalta. Oppilaat auttoivat toisiaan ja oppivat toisiltaan. Kommentoinnin ja sosiaalisen median välineiden sekä reaaliaikaisen online julkaisun myötä oma vaatimustasokin nousi monella oppilaalla selkeästi normaalia korkeammaksi.

Tulemme varmasti jatkossakin hyödyntämään tämän projektin kokemuksia ja käyttämään opittuja taitoja ja välineitä. Seuraavalla kerralla päästään varmasti taas askel pidemmälle, liten bättre...

Valmista!

Tänään saimmekin yllättäen yhden tunnin lisää aikaa viimeistellä projektia. Kirjoitimme blogiin kokemuksia koko projektin osalta. Kaikkia oppilaiden tekstejä en ole vielä ehtinyt lukemaan, mutta yleisilme vaikuttaa erittäin myönteiseltä. Paljon on opittu, ei vain Euroopasta, vaan myös muita elämässä myöhemmin tarvittavia taitoja.

Linkitän vielä tällä viikolla oppilaiden PowerPoint esitykset blogiini ja viimeistelen OpenOppaan, sitten materiaalimme ovatkin valmiita lähtemään Opetusministeriön raadin arvioitavaksi.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Inspiraatio!

Iltapäivällä sain inspiraation. Mukava tunne! Kotiin päästyäni avasin MovieMakerin ja lähdin työstämään esittelyvideotamme. Materiaaleja valmistelin jo päivällä koululla. Päädyin varsinaisen videokuvan sijaan enemmänkin SlideShow tyyppiseen ratkaisuun ja tämä olikin tähän aikaresurssiin suhteutettuna hyvä ratkaisu.

Nyt video on jo viidennessä versiossaan (!) ja aika lähellä valmista. Itseasiassa koko proggis alkaa olla valmiina. Aika aikaansa kutakin.

Esittelyä, kuvia ja OpenOpasta

Tänään jatkoimme töiden esittelyä ja tutustuimme keski-Eurooppaan. Enää kaksi työtä on esittelemättä ja tällä viikolla saanemme koko paketin loppuun saakka.

Tänään kirjoittelin myös OpenOpasta eteenpäin, A5 vihkonen alkaa olla lähes valmiina.

torstai 12. helmikuuta 2009

Maalisuoralla...

Eilen jäi kiireessä kirjoittamatta, mitä projektin kanssa tapahtui. No parempi myöhemmin kuin ei silloinkaan. Aamupäivällä luokka viimeisteli matkailumainoksia kouluavustajan johdolla, minun ollessa estynyt olemaan paikalla. Hommat olivat sujuneet mainiosti vaikken paikalla ollutkaaan. Iltapäivällä oli puolestaan töiden esittelyn aika. Kolme kuudesta ryhmästä ehti esitellä muulle luokalle wikinsä, bloginsa, powerpoint-esityksensä sekä matkailumainoksensa.

Lopputulos näyttää varsin hyvältä, mutta vielä täytyy koittaa löytää aikaa viilaukseen ja oikolukuun... Kiire kiusaa aina välillä, mutta koitetaan saada kaikki ihan loppuun saakka.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Kommentointia

Tänään pääsimme kommentoimaan toisten tuotoksia. Jokainen ryhmä sai kommentointiparin, jonka työhön tutustuttiin tarkemmin ja jokaista sivua ohjeistettiin kommentoitavan. Ajatuksena oli antaa sekä ruusuja että risuja, mutta kaikki kannustavassa hengessä.

Erityiseen tarkkailuun pyysin ottamaan seuraavat seikat: lähdemerkinnät, kieliasu, kattavuus/laajuus, sopivuus kohderyhmälle. Kommentoinnin jälkeen ryhmät saivat mahdollisuuden lukea saamiaan kommentteja sekä vastata huutoon, eli toisen ryhmän palautteen perusteella oli vielä mahdollisuus täydentää/muokata omaa työtä.

Huomenna vielä viimeistellään matkailumainos ja iltapäivällä esitellään tuotokset. Hiukan hengästyttää, mutta eiköhän kaikki saada ajoissa valmiiksi.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Taas sorvin ääressä...

Viimeistä viikkoa viedään. Projektin tuotokset on tarkoitus saada valmiiksi tämän viikon keskiviikkoon mennessä. Harmi, ettei aikaa ole enempää. No tänään päästiin työn touhuun matkailumainosten kanssa, viimeisteltiin PowerPointeja sekä Wikejä. Huomenna kommentoidaan ristiin Wikejä ja reagoidaan palautteeseen. Keskiviikkona sitten on vuorossa viimeistelyt ja esittelyt. Tämän jälkeen tehtävänä on enää YouTube esittelyvideo, sekä opella hieman raportointia ;-)

Tässä vaiheessa voin kyllä lämpimästi suositella työtapaa muillekin. Kivaa on ollut, joskin välillä tulee jakomielinen olo, kun ohjeita pitäisi antaa useaan suuntaan yhtä aikaa ja vieläpä fyysisesti eri tiloissa.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Viikottaiset varmuuskopiot

Tänään otin taas varmuuskopiot kaikesta oppilaiden projektin aikana tekemästä. PowerPointit onkin helppo hoitaa, mutta verkkosivuissa onkin oma hommansa. Tällä kertaa päädyin tallentamaan Mozillalla jokaisen sivun kuvineen omaksi tiedostoksi ja siihen liittyväksi kansioksi. Ihan siis hiiren kakkospainikkeella ja "tallenna sivu nimellä". Hetki noissa aina vierähtää kun sivuja on jo kymmeniä, mutta pakkohan se on varmistaa, ettei iso työ valu hukkaan jonkun näppihäiriön jälkeen.

Blogi hiljenee taas viikonvaihteeksi, mutta maanantaina jatketaan uusin kujein.

Loppukiri!

Toinen projektiviikko on nyt takana. Kokemukset ovat edelleen erittäin positiivisia. Työskentelyn aloittaminen tapahtuu nyt jo hetkessä ja kirjautuminen, oman sivun löytäminen, blogiin kirjoittaminen yms. ovat rutiinia. Myös PowerPointit valmistuvat kovaa vauhtia. Ensi viikolla teemme vielä kolmena päivä projektia ja keskiviikkona oppilaat esittelevät omia töitään jo toisilleen. Tänään käytimme oppimateriaalina Läni-Eurooppa -ryhmän Wikiä ja samaan tapaan hyötykäytämme muiden ryhmien töitä ensi viikon aikana. Tehty materiaali päätyy siis heti käyttöön!

Maanantain ja tiistain aikana on tarkoitus tuottaa matkailumainokset 700x1000mm pahveille. Saadaan "perinteinenkin" seinälehti aikaan.

torstai 5. helmikuuta 2009

Matkailumainokset!

Tänään aloitimme projektiin liittyvän posterin, eli matkailumainoksen suunnittelun. Tarkoituksena on tuottaa juliste-tyyppinen mainos, joka toimii aikanaan myös ITK-posterina. Ajatuksena on tiivistää keskeistä. Aluksi lähdettiin liikkeelle Wikistä, joka sai olla hyvinkin laaja. Wikistä päästiin tiivistettyyn versioon, eli PowerPoint esitykseen. PowerPointista puolestaan päästiin matkailumainokseen... Eli laajasta aineistosta lähdettiin tiivistämään ja hyödynnettiin jatkuvasti jo olemassa olevaa tietoa. Samalla mietitään, millaisia eri median julkaisutyylit ja mahdollisuudet ovat.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

PowerPoint esitykset alulle

Tänään katsoimme yhdessä miten omien Wikien kuvat ja tekstit voi leikepöydän (kopioi - liitä) kautta siirtää omiin esityksiin. Muutama ryhmä pääsikin jo liukumaan Wikistä PowerPointiin ja tuttu väline vie työtä mukavasti eteenpäin. Nyt huomaa, että rutiineja alkaa pikkuhiljaa syntymään ja vanhan taidon päälle rakentaminen kantaa hedelmää. Teimme syksyllä aiemmin yhdet PowerPoint-esitykset ja nyt homma sujuu kuin vanhoilta tekijöiltä!

tiistai 3. helmikuuta 2009

"Eiks me tänään tehä projektia?"

Otsikon mukainen kysymys olikin melkein ensimmäinen asia, minkä kuulin maanantai-aamuna... No maanantaina ei ehditty projektin kimppuun muuten kuin, että ope vilautti perjantaina tekemiään muutoksia yhteisen blogin etusivuun sekä kertoi noista ristiinlinkityksistä.

Tänään värkkäilin aamutuimaan PowerPoint -pohjan, jota voisi ehkä käyttää EWB-PowerPoint -esityksissä. Tällä viikolla siirrytään Wikin kautta hiljalleen PowerPointiin. Ja ensi viikon lopussa on maantiedon koe - sitten nähdään onko projektin kautta tapahtunut oppimista ja missä määrin.